Fimbul Taiteilijatalo ry on vuonna 2000 perustettu taiteilijavetoinen yhdistys, jonka toiminnan tarkoitus on edistää ja tukea turkulaisten ammattitaiteilijoiden työskentelyä ja työoloja ylläpitämällä työhuoneyhteisöä ja vuokraamalla kohtuuhintaisia työtiloja taiteilijoille ja luovien alojen ammattilaisille. Tämän lisäksi yhdistys järjestää tapahtumia ja työpajoja Fimbul Taiteilijatalolla sekä Fimbulin taiteilijoiden ryhmänäyttelyitä Turussa ja lähikunnissa. Fimbul vaikuttaa välillisesti turkulaiseen kulttuuriin mahdollistamalla taiteilijoiden työskentelyä. Tämän ansiosta Turussa on elävä ja hyvinvoiva taideyhteisö, joka näkyy koko kaupungissa.
Vuodesta 2009 lähtien työhuoneyhteisö on toiminut Turun kaupungilta vuokratussa entisessä Pääskyvuoren kasarmissa, Taiteilijatalo Fimbulissa.
Fimbulilla on vahva ja vakiintunut paikka turkulaisena taiteilijoiden ammatin turvaajana. Fimbul toimii vapaaehtoistyöllä, jota talon taiteilijat tekevät muun taiteellisen työnsä ohessa.
Fimbul Taiteilijatalo ry:lle myönnettiin vuonna 2023 Turun Pääskyvuoriseura ry:n vuoden 2022 Pääskyvuoripalkinto työstä alueen elävöittämisen ja saavutettavuuden hyväksi. Fimbul aikoo jatkaa tätä työtä ja olla koko ajan näkyvämpi tekijä Pääskyvuoren alueella.
Fimbul Taiteilijatalo ry:n hallitus 2025:
Jenny Mild
Hallituksen jäsen, puheenjohtaja ja rahastonhoitaja
Kristan Jalava
Hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja
Sami Pikkarainen
Hallituksen jäsen, yhdistyksen sihteeri ja talovastaava
Oskari Inkinen
Hallituksen jäsen, talovastaava
Tommi Juutilainen
Hallituksen jäsen
Maria West
Hallituksen varajäsen